Jostain on aloitettava, joten aloitamme keskeltä. Aloitamme siitä, mistä olemme pitkään puhuneet: Antti Pennasen maajoukkuekaudesta.
Juuso Kokkonen: No niin, karjalat on nyt juotu ja lippikset laitettu pesuun. Emme tietenkään tunne tarkalleen kaikkia aikoja, mutta voinemme silti todeta, että aivan kaikkien aikojen Leijonat-kautta emme Antti Pennasen johdolla nähneet. Pelaajia tarkkailtiin, joukkueita valittiin. Pelaajat pelasivat, valmentajat valmensivat. Kukin kokonaisuuden jäsen pääpiirteittäin toteutti tehtäväänsä ainakin sen tiedon perusteella, joka julkisuuteen on toiminnasta valunut. Tällaista tämä urheilu pääpiirteissään on. Mitä tuumit?
Tuuli Jussila: Mielestäni Pennaselta odotettiin kovempaa menestystä. Toisaalta Jukka Jalonen jätti täytettäväksi niin isot saappaat, että tuskin kukaan olisi pystynyt niitä tällä kaudella täyttämään.
Kokkonen: Kenellä oli odotuksia? Kuka odotti ja mitä? Jokainen voi tietysti kohdallaan odottaa yhtä sun toista: kuuta nousevaa taikka aurinkoa laskevaa. En tiedä, oliko Jääkiekkoliitossa asetettu Pennasen ensimmäiselle kaudelle jotain tavoitteita, tuloksellisia tai muita. Jalosenkin saappaat kutistuivat tuossa viimeisen kahden kevään aikana. Eli kyllä se suomalaisen maajoukkuekiekkoilun hurmos ja dynastia – jonka alkupiste lienee sitten kuitenkin MM-kisoissa 2011 – päättyi kotikisojen maailmanmestaruuteen keväällä 2022. Sen jälkeen on tarina ollut hajallaan, ja osittain oli sitä jo ajanjakson sisälläkin. Jalonen tarinan vielä parsi kasaan vuosina 2019–2022, mutta liito ei enää riittänyt tuosta eteenpäin. Tuossa dynastian aikanahan junnumaajoukkueet ja naistenkin maajoukkue elivät kukoistustaan. Nyt on U18 jäänyt kolme kertaa putkeen – miesten tavoin – mitalipelien ulkopuolelle. U20 sentään on sinnitellyt perin siedettävästi ja naisetkin ovat toki palanneet syömään samaa vanhaa pronssia samoilta vanhoilta lautasilta.
Jussila: Tämä on totta. Kulta-Jukan parhaat vuodet olivat jo ohi. Jalonen on silti, pitkälti aiheestakin, nostettu jalustalle ja ikuistettu lätkäkansan mieliin liki voittamattomana hallitsijana. Tästä mielestäni kumpusivat ne kovat odotukset ja isot saappaat.
Kokkonen: Siis odotukset kenellä, missä? Minä en oikein ymmärrä tätä odotusasiaa. Jos katsotaan tuloksia, Suomi pelasi kaksi erinomaista EHT-turnausta ja kaksi heikompaa. Neljän maan näytösturnauksessa sillä oli turnauksen heikoin pelaajamateriaali ja tulos oli sen mukainen. MM-kisoissa sillä oli suurin piirtein yhtä vahva pelaajamateriaali kuin lopputulos. Maajoukkueessa on nyt ilmiselvästi käynnissä myös pelaajiston puolella muutos. Euroopasta ei saatu MM-kisoihin mukaan parhaita pelaajia. Liigasta kaivettiin laareja, ja kaukalossa viiletti Porin Ässien ukkoja. Kaikki kunnia Ässille ja kyseisille pelaajille, mutta olihan Suomen nippu MM-kisoissa kehno.
Jussila: Luulen, että jos Antti Pennaselta itseltään kysytään, oliko liitolla ja katsojilla häntä kohtaan odotuksia, vastaus on vahva kyllä. Enkä usko, että kukaan olisi pystynyt kunnolla kyseisiin odotuksiin, olivat ne sitten kuviteltuja tai virallisia, vastaamaan. Jalosen aikakaudella käytiin huipulla, eikä siitä jatkaminen ole helppoa. Toista Jukka Jalosta ei ole eikä varmasti vähään aikaan tule.
Kokkonen: Harvassa taitavat olla ne joukkueet, jotka vuodesta ja aikakaudesta toiseen pystyisivät ylittämään suhteellisen materiaalivajeensa. Se oli tavallaan Jukka Jalosen Leijonien tarina. Pennanen leikkii kenties nyt erilaisten ajatusten kanssa, tai ainakin tuntuu lähestyvän potentiaalin maksimoimista erilaisella tavalla – tavalla, joka etsii uomiaan ja on eri kysymys, löytääkö se koskaan niitä uomia tai onko sellaisia ylipäätään olemassa.
Jussila: Tämä on hyvä pointti. Olin toki toivonut Pennaselta vähän enemmän – en ehkä niinkään isompaa menestystä vaan ennemmin mielenkiintoisempaa kautta. Mutta ehkä olet oikeassa ja tässä saatetaan lähestyä Pennasenkin kulta-aikaa, millainen se sitten onkin.
Kokkonen: Siis mitä tarkoittaa “mielenkiintoisempaa kautta”? Minä en ymmärrä, miten Pennasen pitäisi valmentamisensa kautta tehdä tuosta jotenkin mielenkiintoisempaa. Mielenkiintoisempaa kenelle? Kyse on jääkiekkojoukkueen valmentamisesta, ja siinä valmentaja valitsee joukkueen ja ne keinot, joilla joukkue pyrkii horjuttamaan vastustajaa ja loppuviimein voittamaan pelejä. Ei tuolla ole “mielenkiinnon” kanssa mitään tekemistä.
Jussila: Jaaha, lähdit saivartelulinjalle.
Kokkonen: Ei tuo ollut saivartelua, vaan relevantti huomio.
Jussila: Sovitaan niin. Tuloksellisesti kausi joka tapauksessa oli mitä oli. Jäikö sinulle mieleen mitään muuta erityistä?
Kokkonen: No olihan tuo perin huvittavaa, että koko jääkiekko-Suomi toljotti sitä, miten päävalmentaja nyt tällä kertaa esiintyy kameran edessä. Tämä on se taso, jossa tässä maassa liikutaan. Lehdet raahasivat kaiken maailman kehonkielen dosentteja kertomaan, mitä joku helvetin silmäkulman nykäisy nyt kertoo Antti Pennasesta ja Antti Pennasen persoonasta ja luonteesta ja kyvykkyydestä ja parisuhdetilanteesta. Tämä on ihan sitä samaa maniaa, jota on käyty jo Vladimir Putinin kohdalla, että kun joku jalka nykii jossain tv-kuvassa, niin miehellä on syöpä ja Venäjä romahtaa.
Jussila: En voi tässä kuin nauraa ääneen. Kuten sanottu, aika tylsää oli NHL-spektaakkelista huolimatta. Neljän maan turnaus oli epämääräinen, lyhyt rykäisy, joka loppui, ennen kuin ehti alkaakaan, ja Suomella kävi juuri kuten oli odotettavissa. EHT:t ovat mielestäni aina pelaamisen arvoisia, mutta voin myöntää, etten katsonut jokaista peliä. MM-kisoista jäi itselleni kireä, stressaantunutkin kuva Leijonista kokonaisuutena, mutta se voi olla vain omaa tulkintaani.
Kokkonen: Meininkihän kiekkovaltakunnassa suorastaan oli, että yritettiin selittää Leijonien pelaamista ja luuloteltua romahtamista sitä kautta, että Pennanen esiintyi epävarmasti kameroiden edessä. No, tietysti olihan se epävarmaa – ei Pennasella ole samanlaista patsasmaista kovuutta median edessä kuin Jalosella. Hän on epävarmempi olio. Tilanteessa voi olla myös etunsa. Jalonen saattoi olla liiankin kovapäinen. Pennanen haki nyt asemaansa ja paikkaansa ja yritti asemoida instituutiota nimeltä “Leijonien päävalmentaja” uudestaan suhteessa NHL-huippupelaajiin, mutta meni sitten asemoinnissaan jopa liiaksi toiseen äärilaitaan. Onko sieltä sitten vene keikautettavissa jonkinlaiseen tasapainotilaan?
Jussila: Pennasesta on sanottava, että hän vaikuttaa minusta älykkäältä. Ja se on suurimpia kohteliaisuuksia, jonka voin kenellekään antaa. Hän on älykäs, mutta se yksistään ei riitä siihen, että menestyisi päävalmentajana. Tarvitaan johtajuutta, karismaa, auktoriteettia. Pennanen vaikuttaa aidon johtajan sijaan muodollisesti pätevältä.
Kokkonen: Tuo on kovasti sanottu. Minä en Pennaseen rohkene ottaa tuollaista kantaa. Hän on minulle mysteeri ja pysyköön sellaisena.
Jussila: Myönnettäköön, että olisin todennäköisesti tätä mieltä kenestä tahansa uudesta Leijonat-valmentajasta. Tämä lienee hyvä esimerkki niistä odotuksista ja isoista saappaista… En suoralta kädeltä keksisi Pennasta parempaakaan päävalmentajaa juuri nyt!
Kokkonen: Minulla on itse asiassa ajatus. Olympiavuosi tiedossa ja NHL-pelaajat ovat mukana ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2014. Jos liitossa olisi johtajuutta ja tilanneälyä, olympiaprojektiin palkattaisiin heti nyt NHL-valmentaja. Paul Maurice yhdessä Tuomo Ruudun kanssa – siinä se. Tilanne on se, että NHL:n huippupelaajat elävät niin kovin syvällä siinä omassa kuplassaan ja maailmassaan – ovat eläneet, nyt kun huippuiässä ovat, jo kymmenisen vuotta. Tuon maailman ja sitten niin sanotun liiton maailman välinen kulttuurinen ero on suuri. Se kitka poistuisi NHL-valmentajalla. Muuten saatetaan päätyä siihen tilanteeseen, että Antti Pennanen ei osaa asemoida itseään kunnolla. Hän on niiden kahden maailman välisessä ristitulessa, jossa Jukka Jalonen oli Vancouverissa 2010.
Jussila: Tällainen asetelma vaatisi myös johtajuutta ja persoonaa. Pennanen on älykäs, mutta onko hänellä tarvittavaa pelisilmää ja tarvittavia puhelahjoja? Olen kuullut sellaisenkin määritelmän, että johtaminen on loppupeleissä puhdasta viestintää. En ole täysin samaa mieltä, mutta siinäkin on totuuden siemen. Johtajan on pystyttävä viestimään äärimmäisen sujuvasti ja uskottavasti, eikä Pennanen ole tässä suhteessa minua vielä vakuuttanut.
Kokkonen: Niin, voi olla että tuollaisesta yhtälöä ei mikään johtajuus ratkaise ilman moitteita. Olen aistivinani, että Pennanen vei nyt kelkan neljän maan turnauksessa yhteen ääriasentoon ja antoi pelin pelaajien ratkaistavaksi – toisti mutta vain käänteisesti sitä kulttuurista Vancouver 2010 -traumaa. Tuosta olisi jo hyvä päästä eteenpäin. Yhtä kaikki lopputuloksesta tulee haalea, jos päävalmentajan ja pelaajiston välillä on kuilu, osoittaa se kuilu sitten mihin suuntaan tahansa. Jalosen ratkaisu jäljempänä oli sitten se, että eipä NHL-staran tarvitse Leijoniin tulla, jos ei hymyssä suin suostu pelaamaan viivelähtöjä. Toisiko NHL-valmentaja sitten Suomelle etua suhteessa vastustajiin? Tuskin. Selkeyttä se saattaisi tuoda. Ennen kaikkea sellainen olisi jännä kokeilu, niin jännä, että eipä tuota tarvitse sen enempää spekuloida.
Jussila: Olemme minun mielestäni tässä jo sivunneet monta asiaa, joista voisi kirjoittaa aivan oman kolumninsa. Voidaan spekuloida niin valmentajien muodollista pätevyyttä, yhteisön asettamia odotuksia kuin mahdollista NHL-koutsiakin lisää ensi kerralla.
