Helsingin Jokerit palaa suomalaisen jääkiekkoilun pääsarjaan 12 vuoden tauon jälkeen. Paluukausi on puhuttanut eri piireissä jo kuukausia ennen pelien alkamista erityisesti lippujen ja kausikorttien rajusti nousseiden hintojen vuoksi.
Jokerit avasi hiljattain ensimmäisen Pasilassa pelattavan HIFK-paikallisottelun ennakkolipunmyynnin. Peli pelataan lokakuun alussa. Yläkatsomoon pääsi perjantaina 10.7. illalla vielä halvimmillaan noin sadalla eurolla, alakatsomossa lippujen hinnat alkoivat silloin 120 euron tienoilta.
HIFK-kannattajat ovat ärähtivät. HIFK:n kannattajaryhmille tarjottiin vain 200 lipun kiintiötä paikallisotteluun 75 euron kappalehinnalla. Kannattajaryhmät aikovatkin boikotoida kyseistä ottelua. Kannattajien vastalause Jokerien toiminnalle ja hinnoittelulle sisältää painokkaita sanoja: ”Narrit seurana on aikeissa tehdä derbystä rahantekokoneen”.
Myös Jokerien kannattajayhdistys Eteläpääty ry otti kantaa derbyyn liittyvään politiikkaan. Kummankaan seuran toiminta derbyjen suhteen ei nyt edistä kannattajakatsomokulttuurin kukoistusta. Ainakaan syksyllä ei nähdä derbyissä ”pääty vastaan pääty” -asetelmaa, joka voisi Suomen mittapuulla olla potentiaalisesti aivan omassa luokassaan.
Stressitesti: kuinka kiinnostava Jokerit on?
HIFK-pelin hinnoittelu ei sinänsä ole järisyttävä poikkeus Jokerien hinnoittelupolitiikassa, sillä lippujen ja kausikorttien hinnat nousivat kauttaaltaan hyvin rajusti Mestis-vuosista. Se ei toki ole yllättävää, mutta monessa taloudessa jouduttaneen vakavasti pohtimaan, kuinka moneen peliin sitä raaskii lähteä, kun lippujen hinnat alkavat 35–40 euron tienoilta.
Meinaako Jokerit tosiaan saada hallin myytyä edes siedettävälle tasolle tiistai- ja torstaipeleihin Liigan pienimpiä joukkueita vastaan?
Kaikesta olennaisin kysymys on se, onko Jokerit brändinä ja urheilutuotteena todella niin kiinnostava, että se selviää stressitestistä, jonka se on hinnoittelullaan itselleen asettanut?
Kiinnostus kumuloi lisää kiinnostusta. Moderni ihminen on ennen muuta joukkoeläin.
Viime kaudella Jokerien kiinnostavuus oli aaltoilevaa. Oli toisaalta loppuunmyyty paluupeli Jaffalaan ja sen vastapainona runkosarjapelejä, joihin vaivautui parisen tuhatta katsojaa paikalle, vaikka lippuja dumpattiin viiden euron kappalehintaan.
Jokerien hinnoittelupolitiikassa on aimo annos itseluottamusta, jopa röyhkeyttä. Me olemme niin tunnettuja, haluttuja ja kiinnostavia, että ihmiset ovat valmiita maksamaan nähdäkseen meidät.
Tosiasiassa emme tiedä, kuinka kiinnostava Liiga-Jokerit on vuonna 2026. Onko röyhkeydelle olemassa katetta? Jos ei, kyse on tyhmyydestä.
Urheilun ja liiketoiminnan omituinen suhde
Heikki Viitikko yrittää tehdä Helsingin Jokereilla rahaa. Raha haisee, koska käsillä on jotain ainutlaatuista ja pitkään odotettua. Jokerit on tunnettu brändi, jonka potentiaali on liiketoiminnallisesti iso.
Jaffalaa pyörittää korporaatio nimeltään Live Nation. Sellainen ei tee hyväntekeväisyyttä. Jokerien yhtiö sentään on sitoutunut tukemaan Jokerien junioritoimintaa pyörittävää yhdistystä puolella miljoonalla vuosittain.
Areena on Jokereille mitä luultavimmin hyvin kallis. Joukkue on hyvin kallis.
1990-luvulla oli Jokerit-ilmiö. Jokerit on kautta historiansa ollut nimenomaan ilmiö, josta välillä kaikki puhuvat ja joka toisinaan katoaa. Paluun Liigaan odotetaan synnyttävän uusi ilmiö, joka saisi ihmiset tulemaan areenalle, maksoi mitä maksoi.
Kyse on huojuvasta tasapainosta. Pieni liike väärään suuntaan voi sysätä laivan kyljelleen, jättää katsomot tyhjiksi.
Jokerien lipunmyynnin strategiassa on ideaa. Myydään jo nyt kesällä rajattuja määriä lippuja. Tällä tavoin istutetaan potentiaaliselle kuluttajalle ajatus, että paikkoja tosiaan on rajatusti. On toimittava nyt tai jää ilman.
FOMO, fear of missing out. Ensimmäisen paikallisottelun ennakkomyyntiin vapautetut liput myytiin jo.
Onko tämä riittävää, että kiinnostus lähtee kumuloitumaan?
Hyvä esimerkki kumuloituvasta kiinnostuksesta oli keväinen jalkapallon Suomen Cupin ottelu HIFK:n ja Jokerit FC:n välillä. Kuinka moni katsoja tuli ensisijaisesti katsomaan peliä ja kuinka moni kannattajakulttuuria ja kannattajien välistä vastakkainasettelua?
Peli itsessään oli divaritasoa, mutta Ogelin stadikka myytiin loppuun. Lätkäderbyjen lippupolitiikka uhkaa nyt nitistää sen kumuloituvan efektin, joka syntyisi ihmisten kiinnostuksesta tulla näkemään katsomokulttuuria.
Vastineeksi on tarjolla show, valoja, bassojynkytystä ja kallista evästä.
Urheilun ydin lepää aivan muussa kuin pehmeissä penkeissä ja hyvissä tarjoiluissa. Elämys syntyy vastakkainasettelusta, tunteesta, heittäytymisestä muiden kanssa saman asian äärelle. Tuote ei ole vain kaukalossa vaan myös siinä, millainen voima ja keskinäinen yhteys ihmisillä syntyy katsomossa.
Ihmiset tulevat katsomaan paitsi peliä, myös muita katsojia. Kokonaisuus synnyttää spektaakkelin, jossa halutaan olla mukana ja jota ei haluta jättää väliin.
Jos liiketoiminta lyö laimin urheilun ytimen, katoaa pohja koko liiketoiminnalta.
Korkea hinnoittelu, joka naiivisti uhmaa realiteetteja, aina uhkaa tappaa urheilun romantiikan sekä jättää jäljelle steriilin istumisen ja fancyjen vegeruokien mättämisen puolityhjässä areenassa.
Ilmiö sekin.
