Urheilun ja liiketoiminnan epäpyhä liitto, osa 1: Systeemisen ajattelun vaade

18.8.2026 Juuso Kokkonen
Urheilun ja liiketoiminnan liitto on epäpyhä, eikä mikään jumala ole sitä siunannut.

Tämä teksti on ensimmäinen osa pidempää juttusarjaa urheilun ja liiketoiminnan yhtäläisyyksistä, eroista ja yhteensovittamisesta.

Sanotaan tunnetusti, että urheilu on pöljää liiketoimintaa. Sinne sijoitetut rahat uppoavat kankkulan kaivoon.

Ammattilaisurheilussa seurat ovat osakeyhtiöitä. Osakeyhtiölain 1. luvun 5 §:n mukaan ”[y]htiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin”.

Sitä en ole nyt ryhtynyt tutkimaan, että onko esimerkiksi Liiga-seuroja pyörittävien osakeyhtiöiden yhtiöjärjestyksessä määrätty toisin. Seurat ovat myös siinä mielessä erikoisia ja tavanomaisia liiketoiminnan lakeja uhmaavia olioita, että hyvin usein hyvin monelle seuralle ilmestyy hyväntekijä, joka sen lopulta pelastaa taloudellisesta ahdingostaan. Tehottomasti toimiva yritys ei menekään nurin vaan jatkaa mesenaattinsa turvin.

Lähtökohtaisesti kuitenkin yritys, kuten Liiga-seura, pyrkii tuottamaan voittoa osakkeenomistajilleen. Urheilussa se vain tuntuu olevan vaikeaa: monet palloiluseurat Suomessa, ja maailmalla, pyörivät enemmän tai vähemmän mesenaattien, sijoittajien sekä muiden hyväntekijöiden, varakkaiden seura- ja laji-ihmisten kukkaron varassa.

Toisaalta on myös paljon esimerkkejä Suomessa seuroista, jotka pystyvät tekemään liiketoiminnallisesti plusmerkkistä tulosta muutenkin kuin harvoin ja sattumalta.

Urheilulla ja liiketoiminnalla on tiettyjä yhtäläisyyksiä. Molemmissa pyritään voittoon. Tehokkaampi, innovatiivisempi ja kilpailukykyisempi menestyy, vähempi jää nuolemaan näppejään.

Urheilu on kuitenkin hankala liiketoiminnan toimiala. Näennäisistä yhtäläisyyksistään huolimatta urheilun ja liiketoiminnan logiikat eroavat toisistaan hyvin merkittävillä tavoilla. Jos näitä eroja ei ymmärretä eikä eri toimintalogiikoita kyetä seurassa sovittamaan yhteen, sekä liiketoiminta että urheilu kärsivät. Seuran toiminta jää jälkijättöiseksi, ja urheilun ja liiketoiminnan välillä vallitsee jatkuva kitka.

Liiketoiminta, joka ei huomioi urheilun ydintä, muuttuu merkityksettömäksi ja pidemmän päälle menettää koko liiketoiminnan ytimensä. Urheilu, joka ei huomioi liiketoiminnan ydintä, kaatuu suuruudenhulluuteensa ja lopulta loppuu koko ammattilaisurheilu.

Urheilun ja liiketoiminnan liitto on epäpyhä, eikä mikään jumala ole sitä siunannut. Siksi yhtälön ratkaiseminen vaatii systeemistä ajattelua, joka saattaa eri maailmat sopuisasti yhteen.

Muna vai kana: kumpi tuli ensin, urheilu vai liiketoiminta?

Seuroissa tehdään sekä urheilua että liiketoimintaa. Niiden välillä on kuitenkin, periaatteessa, selkeä hierarkinen järjestys, jota toki vahvasti kaupallistunut, moderni huippu-urheilu kaiken aikaa haastaa.

Urheilun alkuperä on leikissä, ihmisten vapaaehtoisessa ja vapaassa toimimisessa. Modernin yhteiskunnan synnyn myötä 1800-luvulta alkaen urheilu on institutionalistoitunut, ammattilaistunut ja kaupallistunut. Niidenkin alkuperä juontuu siitä, että ihmismassat ovat alkaneet kiinnostua toisten ihmisten urheilemisesta, kilpailemisesta ja kamppailusta kentillä ja areenoilla.

Jos kaupalliset härpäkkeet yhtäkkiä katoaisivat urheilun ympäriltä, ei urheilu siihen kuolisi. Sen sijaan jos urheilu kuolee pohjalta, ei ole enää sitä ilmiötä, jolla liiketoimintaa tehdään.

Siksi on aina suhtauduttava varoen niihin ajatuksiin ja hankkeisiin, joissa liiketoiminnan logiikka yrittää tunkeutua urheilun reviirille. Se on ongelmallista ei vain urheilun vaan, paradoksaalisesti, ennen muuta liiketoiminnan kannalta.

Yle kertoi taannoin artikkelissaan, kuinka naisten jalkapalloliigassa seurat ovat kehittäneet ottelutapahtumiaan ja pyrkivät erilaisilla oheisaktiviteeteilla houkuttelemaan lisää yleisöä peleihin.

Kysymys liiketoiminnallisissa hankkeissa, kuten ”ottelutapahtuman kehittämisessä”, on aina siitä, missä määrin urheilu pysyy keskiössä ja missä määrin itse ydinasian ympärille rakennetaan kaikenlaista muuta sälää ja sirkushuvia.

Jos katsojien kiinnittyminen ottelutapahtumaan käy viinimaistelun kautta, kuinka syvä on side itse urheiluun? Tullaanko paikalle viinin vai pelin vuoksi?


Peli on suora konflikti, nollasummapeli

Systeemisen ajattelun lähtökohta on, että ymmärretään kahden erilaisen ilmiön keskeiset yhtäläisyydet ja erot ja kyetään sovittamaan erilaiset toimintalogiikat, motiivit ja insentiivit yhteen niin, että toiminta olisi mahdollisimman vakaalla pohjalla.

Molempien maailmojen – urheilun ja liiketoiminnan – on joustettava omista ydinolemuksistaan mutta kuitenkin niin, etteivät ne muutu alkuperäänsä nähden perversioiksi itsestään.

Niin urheilun kuin liiketoiminnan ytimessä on kilpailu. Jääkiekkopelissä pyritään tekemään enemmän maaleja kuin vastustaja. Liiketoiminnassa pyritään olemaan kilpailijoita tehokkaampia ja tuottavampia ja haalia itselle mahdollisimman iso osuus markkinoista.

Keskeinen ero on kuitenkin siinä, että urheilussa konflikti on selkeä ja rajattu, liiketoiminnassa avoimempi ja löyhempi. Peli on nollasummapeli: minun voittoni on sinun tappiosi. Liiketoiminnassa voi vallita merkittävää synergiaa yritysten välillä.

Kilpailu yritysten välillä voi kyllä kohdistua johonkin hyvin rajattuun markkinasegmenttiin, jolloin kahden yrityksen välillä voi vallita todellinen ”nollasummapeli”: se voittaa, joka hallitsee segmenttiä. Minun voittoni on sinun tappiosi.

Tosiasiassa yritysten välillä vallitsee harvoin tällainen rajattu nollasummapeli. Yritykset innovoivat ja levittäytyvät erilaisille markkinoille. Jääkiekkopeli sen sijaan on nimenomaan nollasummapeli. Se ei levittäydy ydinalansa ulkopuolelle: kilpailija ei voi yhtäkkiä vaihtaa jääkiekkopeliä juoksukilpailuun, vaan kun peliin on ryhdytty, peli pelataan vakiintuneiden konventioiden ja sääntötulkintojen rajaamassa todellisuudessa. Tulosta ei neuvotella – silloin menetettäisiin koko toiminnan mielekkyys. Joukkueiden välillä ei voi vallita tuloksen suhteen synergiaa: ei voi olla niin, että peli päättyy molempien joukkueiden voittoon.

Kun yritykset kilpailevat keskenään, ne eivät ole suorassa, fyysisessä konfliktissa toistensa kanssa. Vastustaja on olemassa, mutta ei konkreettisesti ja fyysisesti jaetussa samassa fyysisessä tilassa ja ajassa. Vastustaja on lukujen ja eurojen takana, välillisenä, abstraktina.

Jääkiekkokaukalossa on käsillä todellinen, fyysinen yhteenotto, jossa fyysiset kehot törmäävät toisia fyysisiä kehoja vastaan. Liiketoiminnassa voidaan neuvotella, tehdä sopimuksia ja yhteistyötä. Jääkiekkokaukalossa ei neuvotella, ei tehdä sopimuksia eikä yhteistyötä vihollisen kanssa, vaan pyritään sääntöjen rajaamassa konfliktissa horjuttamaan vastustajaa kaikin mahdollisin keinoin.

Tässä piilee urheilun ja liiketoiminnan konkreettisin kuilu: kaukalossa ollaan valmiita fyysisesti satuttamaan vihollista, kun taas samaan aikaan pukumiehet saattavat istua kabinetissa ja jutella mukavia keskenään.

Jos toisen maailman logiikka sotkeutuu toiseen, ollaan ongelmissa. Jos pukumiehet tappelevat kabinetissa ja kaukalossa ryhdytään solidaarisesti sopimaan pelien kulusta, homma on melko vinksallaan.

Riski kaupallistuneessa urheilussa on etenkin se, että kabinettien logiikka yltää liiaksi kaukaloon. Liigan sulkemista aikoinaan voidaan pitää yhtenä esimerkkinä tällaisesta tilanteesta, jossa liiketoiminta ohjaa urheilua – ja lopulta syö itseltään jalkoja.

…to be continued…

Kuolleen kulman postituslista

Anna sähköpostiosoitteesi

Jätä kommentti