Suuressa salissa on jälleen puhuttu suuria, eikä mitään uutta ole sanottu.
Ihminen ihminen ihminen ihminen ihminen.
On olemassa ihmisiä, jotka eivät osaa lopettaa; on olemassa levyjä, jotka eivät lakkaa pyörimästä.
Eikö ole vieläkään suomalaisessa urheilussa tajuttu, että ihminen ihminen ihminen? Aika, joka on ilmeisesti paennut ihmiseltä, jättää jälkeensä enää markkinointilauseita ihmisestä.
On nimittäin niin, että kun suomalaisessa urheilussa ruvetaan pohtimaan heikkoja tuloksia, päädytään tulokseen, että ei pidä keskittyä tulokseen vaan ihmiseen. Tulos on kerrassaan nerokas, koska se ratkaisee kaikki ongelmat, jotka liittyvät tuloksen tekemiseen urheilussa. Fokus on ollut väärissä asioissa.
Viimeisimmäksi tähän tulokseen päätyi ”asiantuntijaryhmä” – aivan kuin samaa mantraa ei olisi kovin kauan hoettu. Ja onhan sitä, samojen naamojen suulla.
Aina, kun kuulee sanan asiantuntijaryhmä, niin kannattaa muistaa, että sellaisen jäsenet ovat asiansa tuntijoita eivätkä siis muutoin sellaiseen ryhmään tulisi valituksi.
Asiantuntijaryhmien perustaminen on suorastaan kansanvillitys, kun tulokset laahaavat eli keskimäärin melko usein. Tässä kyseisessä tapauksessa Olympiakomitean asiantuntijaryhmä laati Vierumäellä ”superpäivillään” (ei pidä sekoittaa erään K-kaupan ”superpäiviin”) manifestin, jonka sisällön ryhmän puheenjohtaja Erkka Westerlund oli tiivistänyt HS:n jutun mukaan: ”Teemme ihmislähtöisestä urheilujohtamisesta ja valmentamisesta suomalaisen urheilun vahvuuden ja teemme urheilua tavalla, joka vahvistaa ihmisen kokonaisvaltaista kasvua.”
Joko taas? Westerlund ja hänen ympärilleen kasaantunut haltioituneiden ja ahdasmielisten lauma on nyt siirtynyt jääkiekkopiireistä levittämään jumalallista sanaansa koko suomalaiseen urheiluun. Vaara vaanii siellä, missä valaistunut ihminen esiintyy kuin uskoon tullut ja huutaa samoja hokemia vuosi toisensa jälkeen.
Ihminen, miten suloinen sana. Se ei sisällä yhtäkään ilmavirran katkaisevaa klusiilia vaan päästää pehmeästi ilman läpi. Siksi sitä voi jankkaa eikä siihen koskaan kyllästy. Ihminen, ihmisyys, inhimillinen – eikä vieläkään yhtään klusiilia!
Ihmisen valmentamisen tautologinen ja sisällötön humppa lienee paljon nimenomaan jääkiekkopiirien ja etenkin muutamien siellä näkyvien hahmojen innovaatio. Jääkiekkopiireistä nyt ”superpäivillä” Westerlundia komppaamassa oli ei vain ihmisten rakastajana vaan peräti ihmisten syleilijänä tunnettu Jukka Rautakorpi.
Oppiminen, osaaminen, kehittyminen, kasvu, vuorovaikutus, peräti sivistys. Samoja sanoja voi aina eri yhteydessä toistaa hieman eri tavoin: kehittyminen luo kasvua ja osaamista ja sitä kautta opitaan vuorovaikuttamaan; vuorovaikutus lisää sivistystä ja kehittää ihmisiä oppimaan; oppiminen luo kasvua ja kasvusta seuraa vuorovaikuttava ja osaava urheilukulttuuri; teemme urheilua oppimalla ja kehittymällä; luomme edellytyksiä kasvulle ja osaamiselle; osaamme kasvaa ja kehittyä oppijoina.
Katsokaa meitä! Valmentajat Suomen maan, ryhtykää siis tuumasta toimeen ja valmentamaan ihmistä.
Tyhjän saa pyytämättäkin, eikä ajattelun lakkauttaminen vaadi ponnisteluja. Mutta kun Olympiakomitean johtamiseen keskittyvässä asiantuntijaryhmässä on mukana Suomen ainoa filosofi Esa Saarisen ohella eli Frank Martela, voidaan pestä kädet myös sen väitteen suhteen, etteikö ryhmissä olisi rohkeaa ”laatikon ulkopuolista” ajattelua mukana.
Urheilun kentän näkökulmasta pelastus on se, että siellä on tuskin mistään ryhmistä kuultu. Arki on samaa tuttua puurtamista, urheilun armottomassa todellisuudessa selviytymistä ja olemassa olevilla resursseilla soveltamista.
