Jääkiekkoa pelataan taas.
Jatkoaika julkaisi uuden Liiga-kauden alla kiinnostavan artikkelin, jossa kaikki 16 Liiga-päävalmentajaa esittelivät oman ”valmennusfilosofiansa”. (Linkki juttuun.)
Mikä on valmennusfilosofia? Filosofia tarkoittaa viisauden rakastamista, valmennus toimintaa, jossa toinen ihminen (valmentaja) harjoittaa joitakuita toisia ihmisiä (pelaajia) tavoitteellisesti. Valmennusfilosofia voitaneen siis ymmärtää jonkinlaiseksi viisaudeksi tai käsitykseksi viisaudesta sen suhteen, miten pelaajia tulisi ohjata ja harjoittaa.
Tulkitsen ja arvioin seuraavassa jokaisen Liiga-valmentajan valmennusfilosofian sen pohjalta, mitä valmentajat Jatkoajan artikkelissa siitä esittelevät.
Valmentajat voidaan karkeasti jakaa kahteen leiriin: Raimo Helmiseen ja niihin muihin.
1. Olli Jokinen, HIFK
”Hävettää”, Jokinen totesi HIFK:n kauden toisen ottelun, Espoolle koetun 2–4-kotitappion jälkeen. Jatkoajan jutussa Jokinen tuo hyvin ilmi valmentamisensa ytimen: pelaajien taito-ominaisuuksien kehittämisen. Jukureissa Jokinen onnistui saamaan lähtökohdallaan etua suhteessa kilpailijoihin ja kykeni pienen budjetin joukkueesta repimään paljon irti. Tukena oli Viima Hockeyn yksilövalmennusta ynnä muuta, ja fokus oli nimenomaan pelaajien kehittämisessä. Nyt konteksti on täysin eri: suurseura Helsingissä. Kuinka Jokisen osaaminen ja lähtökohta istuu Nordiksen valoissa? Alku on ollut jo yskähtelevä.
2. Mikko Manner, HPK
Mannerin filosofia on mitäänsanomatonta valtavirtaa, mikä ei tee siitä huonoa tai väärää.
3. Tommi Niemelä, Ilves
Niemelän filosofia on kuin jostain itsensä kehittämisen self help -oppaasta, mikä ei tee siitä huonoa tai väärää.
4. Jonne Virtanen, Jukurit
Nuoren valmentajan kohdalla on aina kysyttävä: ovatko sanotut asiat ulkoaopittuja? Se, että tieto jalostuu lihaksi ja vereksi, vie aikaa, vaatii kilometrejä ja aiheuttaa kyyneliä. Täytyy muistaa, että vuosi sitten Virtanen peluutti TUTOssa halpaa kopiota pekkavirtalaisesta lätkästä, kunnes teki kesken kauden täyskäännöksen – ja pian siitä pakkasi laukkunsa lähteäkseen Mikkeliin. Virtanen on valmentamisen suhteen jäljillä, mutta jäljet ovat vielä haaleita.
5. Petri Matikainen, JYP
Matikaisen peräti poeettinen, mahtipontinen filosofia rakentaa melko romanttista kuvaa valmentamisesta. Siinä on terapeuttista, voimaannuttamiseen tähtäävää ajatusta. Punainen lanka on valmentamisen ydin. Matikaisesta on vaikea sanoa, että missä määrin hän on vakavasti otettava ja missä määrin hauska hahmo, jota on hauska kuunnella. Häntä on hauska kuunnella.
6. Sami Tervonen, KalPa
Ilmapiiri on supervoimien rakennusaine. Self help -opaskamaa.
7. Jyrki Aho, Kiekko-Espoo
Jyrki Aho sanoo painottavansa valmennuksessa ihmistä, siis tuota elävää, hengittävää ja tietoista biologista olentoa, joka vaeltaa vailla tarkoitusta tällä pallolla. Se on tärkeä lähtökohta, koska ihmiset tässä touhussa toimivat kaiken aikaa, ainakin viimeisimmän tiedon mukaan.
8. Jouko Myrrä, KooKoo
Myrrä pyrkii purkamaan ”inhimillisten arvojen” ja vaatimustason välistä vastakkainasettelua. Ne kulkevatkin käsi kädessä, eivätkä ole toisilleen vastakkaisia. Näin se on purettu. Mitähän nämä inhimilliset arvot ovat? Ja miksi vaatimustaso nähdään niille vastakkaisena niin, että tämä vastakkainasettelu pitää purkaa? Vaatiminenhan voi olla mitä suurinta inhimillisyyttä, vaatimatta jättäminen suorastaan heitteille jättöä, epäinhimillisyyttä. Niin ei kuitenkaan näytä Myrrä, eikä muukaan inhimillisyyden laulukuoro, ajattelevan, vaan näennäisellä purkamisellaan yhä säilyttävät poleemisen dualismin.
9. Petri Karjalainen, Kärpät
Karjalainen painottaa yhteistyötä. Joukkueesta pitää saada paras irti. Pelaajien pitää nauttia pelaamisesta. Ei uutta tämän taivaan alla.
10. Tomi Lämsä, Lukko
Tärkeintä on ihmisten kanssa toimiminen. Hyvä. Ihmiset tässä touhussa edelleen toimivat, joten on tärkeää, että se on tärkeää.
11. Sami Kapanen, Pelicans
Anteeksi, hyvä Sami Kapanen, mutta mitähän ihmettä sinä höpiset? Tärkeintä sinulle on: rohkeus, aktiivisuus ja – suurena innovaationa – ”kaiken hyvän ja huonon käyminen läpi yhdessä”. Valmentajan starttikurssilla saattaa törmätä tämänkaltaiseen ”filosofiaan”, kaikella kunnioituksella kaikkia aloittelevia valmentajia kohtaan.
12. Raimo Helminen, SaiPa.
Mies, tieto, veri ja liha. Lukekaa ja kuunnelkaa luetun sulosointuja.
”Sanotaan näin, että oman valmennusfilosofiani pyrkimyksenä on rakentaa nimenomaan joukkue. Pyrin auttamaan yksittäisiä pelaajia siten, että joukkue olisi parempi.”
13. Juuso Hahl, Sport
Kehitetään valmiuksia empaattisesti ja kohdataan ihmistä. Ei uutta: tämän saman on sanonut moni valmentaja todella monta kertaa ja tulee sanomaan todella monta kertaa.
14. Rikard Grönborg, Tappara
Liigan ainoana ulkomaalaisvalmentajana voisi odottaa jotain erilaista, kenties eksoottistakin, mutta vaikuttaa siltä, että Grönborg on vastannut, kuten kulttuuri odottaa hänen vastaavan. Ehkä ruotsalainen kulttuuri on meitä sopivan lähellä.
15. Toni Söderholm, TPS
Pitkään saksalaisessa jääkiekossa vaikuttanut Söderholm perustaa individualismiin, ”jokainen saa olla mitä on” mutta silti heiltä vaaditaan asioita. Entäs kun nämä kaksi asiaa ovat törmäyskurssilla? Siihen hän ei ota kantaa. Söderholm vaatii pelaajiltaan ”rohkeaa otetta oppimiseen”. Miten oppimisesta otetaan ote? Ja millainen on rohkea ote? Näihinkin kysymyksiin Söderholm jättää ottamatta kantaa.
16. Jarno Pikkarainen, Ässät
Joukkue on aina valmentajansa näköinen. Pikkaraisen filosofia (onpa muuten vitun hieno ja akateeminen sana!) koostuu kolmesta asiasta: vittu, saatana, perkele. On valmentajia, jotka eivät koskaan petä.
