”Etsimme motivoitunutta tekijää.”
Näin lukee monessa työpaikka- ja muussa ilmoituksessa. Yksi ihmisen tärkeimmistä ominaisuuksista nykyään tuntuu olevan motivaatio: työntekijän pitää olla sisäisesti motivoitunut tekemään ja työskentelemään yrityksen tai organisaation hyväksi. Ihmisellä tulee olla sisäistä paloa työntekoa kohtaan – mitä enemmän, sen parempi.
Motivaatiosta on tullut jotain pyhää ja kaunista, jota ihmisellä joko on tai ei ole. Yritykset etsivät riveihinsä vain heitä, joilla sitä luonnostaan on.
Ajatellaan, että motivaatio on sisäistä eikä siihen pystytä vaikuttamaan ulkoapäin. Ainut ulkoinen motivaatio – kannustin – on työstä saatava rahapalkka.
Määritelmä: sisäinen ja ulkoinen motivaatio
Sisäinen ja ulkoinen motivaatio ovat psykologian ja taloustieteen käsitteitä.
Sisäinen motivaatio kumpuaa ihmisestä itsestään. Tekemisen ilo, itsensä kehittäminen, uuden oppiminen ja muut vastaavat psykologiset asiat ovat niin sanotusti sisäistä motivaatiota. Ihminen luonnostaan haluaa kehittää itseään ja ympäristöään sekä luoda itselleen ja porukalleen uusia tilaisuuksia.
Ulkoinen motivaatio tulee ulkoa – esimerkiksi työstä saatava palkka, yhteisön hyväksyntä, negatiivisten seurausten välttäminen ja niin edelleen. Taloustieteessä ulkoista motivaatiota lisääviin mekanismeihin viitataan kannustimina.
Tuleeko motivaation aina kummuta ihmisen sisältä?
On vaikea kuvitella tekijää, jolla olisi työtään kohtaan suurempaa sisäistä paloa, kuin ammattijääkiekkoilija. Ammattiurheilu on äärimmilleen viety, kilpailtu ala, jossa ammattilaisiksi etenevät tekijät aloittavat harjoittelun jo pikkulapsina. Sama toistuu ammattipelaajien haastatteluissa kerta toisensa jälkeen: he haluavat pelata.
Silti jääkiekkomaailmassa puhutaan paljon siitä, saako valmentaja pelaajat pelaamaan. Joukkue on aina valmentajansa näköinen, ja joidenkin valmentajien vahvuus on nimenomaan joukkueen hitsaaminen yhteen. Saako valmentaja ammattiurheilijat motivoitumaan niin, että pelistä tulee entistä parempaa?
Monet jääkiekkoilijat sanovat yksilöhaastatteluissa haluavansa pelata.
Mutta jääkiekkoilijat, jotka ponnistavat altavastaajan paikalta ja voittavat, saattavat sanoa motivaatiostaan jotain muuta: he eivät pelaa itselleen vaan joukkueelle.
He pelaavat joukkueelleen, kavereilleen, toisilleen. Yhteisölle.
Se ei ole sisäistä motivaatiota. Se tulee ulkoa.
Hyvä johtaminen on vahva ulkoinen motivaatiotekijä
Tavallisessa työelämässä vaikuttaa yleensä siltä, että motivaatio on ymmärretty väärin. Jääkiekkoilussa valmentajalla on iso vastuu joukkueen motivoimisesta, mutta saman pitäisi olla esihenkilön hommaa jokaisella työpaikalla. Sen pitäisi usein olla jopa esihenkilön tärkein työtehtävä.
Kun työntekijöiltä kysytään, miksi he viihtyvät työssään, tärkeintä on yleensä työporukka. Moni sanoo jopa, ettei ole työssään rahan perässä vaan yhteisön takia. Tämä kaikki lähtee johtajasta – oli hän sitten joukkueen valmentaja tai työpaikan esihenkilö.
Edes jääkiekkoilijat eivät välttämättä siirry sinne, mistä saavat suurimman tilipussin. Usein rahaa tärkeämpää – tai vähintää yhtä tärkeää – on se, voiko uudessa seurassa voittaa mestaruuksia.
Mullistava ajatus: asiantuntijatasonkin työntekijän saa halvemmalla, jos työ on muuten motivoivaa.
Ulkoiset motivaatiotekijät tuntuvat työpaikoilla olevan poissa muodista, tai niihin yritetään vaikuttaa vain monimutkaisilla korporaatiohimmeleillä. Loppupeleissä vahvin ulkoinen motivaatiotekijä on hyvin yksinkertainen: hyvä johtaminen.
Jälleen yksi, mutta ei ainut, esimerkki siitä, että tavallisella työelämällä olisi paljon opittavaa jääkiekkomaailmasta.
