”[I]hminen ei ole lempeä, hellyyttä kaipaava olento, joka korkeintaan hyökkäyksen kohteeksi jouduttuaan kykenee puolustautumaan, vaan hänen viettivarusteisiinsa kuuluu mahtava määrä myös hyökkäävyyttä.”
– Sigmund Freud, Ahdistava kulttuurimme [1930]
On pohjimmiltaan tavallaan täysin älytöntä, että miehet ja naiset pukevat päällensä täystaisteluvarustuksen, jalkaansa asettavat kengät, jotka on varustettu terillä, käteensä ottavat mailan ja hyppäävät sitten jäälle jahtaamaan kumilätkää samalla törmäillen vastaavalla tavalla sonnustautuneisiin kanssaihmisiin.
Kaava on toistuva etenkin Suomen kaltaisessa jääkiekkomaassa.
Tämän hulluuden perässä eräät matkaavat pitkin viikkoa ympäri maata, pimeitä kuoppaisia maanteitä keskellä sateista lokakuuta. Eräät lähtevät tämän touhun perässä maapallon toiselle puolen ja jättävät taakseen rakkaat ihmiset. Perheissä tuupataan satoja euroja kuukausittan siihen, että lapset voivat tätä peliä harrastaa.
Mistä ihmeestä on kysymys?
Jotta voimme edes auttavasti selittää sitä perustaa, jolta moderni urheilu ponnistaa, on paneuduttava erään modernin ajan merkittävimmän ja vaikutusvaltaisimman tieteilijän eli Sigmund Freudin ajatuksiin. Freud, joka on varsin kiistelty hahmo ja hänen teoriansa eivät ole ehkä nykypsykologiassa enää kuuminta hottia, on modernin psykologiatieteen ja psykoanalyysin merkkihenkilö. Häntä voitaneen pitää molempien perustajana.
Freud on tunkeutunut läntiseen kulttuuriin ja alitajuntaamme tavalla, jota emme aina edes ymmärrämme. Se ei välttämättä osoita Freudin olleen oikeassa ihmisen psyyken suhteen. Ennemmin kyse voi olla ihmistieteiden niin sanotusta kaksoishermeneutiikasta eli ihmistieteiden tulokset aina vaikuttavat tutkimuskohteisiinsa, eli ihmisiin. Jos sanotaan, että ihminen on tietynlainen, ihminen alkaa uskoa, että on sellainen, ja alkaa käyttäytyä sen mukaan.
Nämä varoitukset on siis syytä huomioida erityisesti Freudin kohdalla. Se ei silti estä meitä tekemästä eräänlaista ajatuskoetta siitä, mikä ihmeen vimma on synnyttänyt jotain niinkin absurdia kuin modernin jääkiekkopelin ja sen kulttuurisen ilmiön.
Kulttuuri rajoittaa yksilön vapautta
”Viettien sublimoituminen on kulttuurin kehityksen silmiinpistävimpiä piirteitä.”
– Freud
Ahdistava kulttuurimme -teoksessa Freud peilaa omaa psykoanalyyttista teoriaansa yhteiskuntaan, tuo sen siis uudella tavalla vastakkain kulttuurin kanssa. Hän näkee, että kulttuuri rajoittaa yksilön vapautta toteuttaa omia viettejään. Kulttuuri syntyy aina siitä, että yksilön viettejä tukahdutetaan ja torjutaan, ja niiden energia suuntautuu johonkin muuhun kuin alkuperäiseen kohteeseensa.
Freud näkee kulttuuristen aikaansaannosten, kuten taiteen ja tieteen, olevan nimenomaan viettien uudelleensuuntautumisen, sublimaation, tulosta. Freud kuvaa sublimaatiota vietin jalostumaksi.
Ihmisyhteisön tila ilman kulttuuria näyttäytyy Freudille melko pessimistisenä siitä huolimatta, että siinä hänen mukaansa toteutuu ihmisen vapaus suurimmillaan. Vaikuttaakin, että Freud on samoilla suunnilla ns. poliittisen realismin koulukunnan kanssa, joka näkee ihmisen luonnontilan ”kaikkien sotana kaikkia vastaan”. Kulttuuri alkaa säätelemään ihmisten välisiä suhteita, koska ilman kulttuuria ne olisivat täysin riippuvaisia yksilöiden mielivallasta ja fyysisestä voimasta.
Homo homini lupus, sanoo Freud.
Alkutilan onnellisuus vaihdetaan kulttuurissa turvallisuuteen. Olemme onnettomia mutta turvassa.
Jännite yksilön vapauspyrkimysten ja yhteisön rajoitusten välillä ei kuitenkaan poistu, ja Freudin mukaan ihmiskunnan kamppailua on yritys ratkaista tämä jännite ja löytää jonkinlainen tasapainotila.
Aggressio ja säiliömalli
”Kulttuuri siis tuntuvasti rajoittaa ihmisen sukupuolielämää, mutta lisäksi kieltää häntä ilmaisemasta hyökkääviä yllykkeitään ja tästä selittyykin, miksi ihmisen on vaikea siinä viihtyä.”
– Freud
Toinen keskeinen seikka Freudissa jääkiekon kannalta on se, että Freud esittää Ahdistava kulttuurimme -teoksessaan, että sukupuolisuus ei ole ainoa ominaisuus, joka tuottaa viettienergiaa. Kuten tekstin ensimmäisessä sitaatissa jo käy ilmi, Freud näkee jonkinlaisen aggression, hyökkäävyyden osaltaan tuottavan ihmisen viettienergiaa.
Ihmisellä on siis mielihyvään pyrkiviä viettejä (Eros) mutta myös tuhoavia viettejä, kuolemanvietti (Thanatos). Aggressio, jonka yhtenä muotona on toisen ihmisen vahingoittaminen, edustaa jälkimmäistä.
Freudin ajattelussa viettienergia – ellei se pääse purkautumaan alkuperäiseen kohteeseensa – varastoituu ikään kuin ”säiliöön” odottamaan sen purkautumista johonkin vaihtoehtoiseen kohteeseen. Jonkin määräajan jälkeen tämä energia on pakko purkaa, tavalla tai toisella. Se voi suuntautua jotain ulkoista kohdetta vastaan tai kääntyä sisäänpäin, mistä neuroosit ovat yksi esimerkki.
Freudin ajattelun sisäistyminen omaan käyttäytymiseemme on hyvin konkreettista. Moni voinee samaistua siihen kokemukseen, että jotakuta ihmistä tai useampaa ihmistä kohtaan tunnettu vihan tunne puretaan jollain vaihtoehtoisella tavalla kuin hyökkäämällä suoraan kyseisiä ihmisiä kohtaan – siis esimerkiksi laittamalla lenkkarit jalkaan ja juoksemalla aggressio pois tai hakkaamalla kuntosalilla nyrkkeilysäkkiä.
Vihaisena saattaa tehdä mieli heittää tavaroita seinään ja purkaa aggressiovietti siten eräänlaisella väkivallalla. Joku saattaa jalostaa vietin johonkin kulttuurisesti produktiiviseen tuotteeseen, kuten musiikkikappaleen tai runon tekemiseen. Kyse on freudilaisittan siis sublimaatiosta.
Jääkiekon alkuperä: aggression purkaminen?
Moderni yhteiskunta kehittyi 1800-luvulla voimakkaasti teollistumisen ja talouden myötä. Ihmisyhteisöt organisoituivat ja järjestäytyivät yhä täsmällisemmin tuottamaan modernia yhteiskuntakoneistoa.
Freud ei pitänyt modernia yhteiskuntaa ihmiselle onnellisena paikkana: kurjuutemme syy on niin sanottu kulttuurimme ja olisimme onnellisempia, mikäli pääsisimme palaamaan alkukantaisiin oloihin. Ilmeisesti Freudin mukaan moderni yhteiskunta on kehittyessään samalla rajoittanut ennennäkemättömällä tavalla yksilön viettienergian purkautumista. Tämä jatkuva energian patoutuminen on aiheuttanut onnettoman tilanteemme.
Jääkiekon – kuten esimerkiksi myös jalkapallon ja ylipäätään modernin urheilun – kehittyminen on kulkenut käsi kädessä modernin yhteiskunnan kanssa. Freudilaisittan voitaisiin nähdä, että jääkiekko on syntynyt aggressiivisten, väkivaltaisten viettiemme purkautumiskeinoksi samalla, kun yhteiskunta ja kulttuuri ovat alkaneet lainsäädännöllä ja muilla normeilla rajoittamaan väkivallan esiintymistä yhteiskunnassa.
Patoutunut viettienergia on paennut säiliöön, josta sen on pitänyt löytää purkautumiskeinot. Naapurikylän poikia vastaan kohdistunut aggressio ei ole purkautunut enää suoran, fyysisen väkivallan muodossa, vaan nyt onkin laitettu luistimet jalkaan, otettu maila käteen ja ryhdytty mittelöimään jäällä, väkivaltaisesti toki luultavasti sielläkin.
Jääkiekon pelaamisen voi nähdä kahta kautta. Yhtäältä se on suoraa aggressiota eli aggressiivisen vietin ikään kuin luontainen purkautumismuoto. Peli on fyysistä taistelua, joka herättää taistele ja pakene -reaktion. Se voi yltyä jääkiekossa suoraksi fyysiseksi väkivallaksi, tappeluksi, jollaisia saamme lähes joka aamu silmiemme eteen, kun katsomme yön NHL-pelien koosteet.
Toisaalta peli voidaan nähdä kilpailuna, joka on aggressiivisen vietin vaihtoehtoinen, kulttuurinen purkautumismuoto. Tällainen kilpailu estää yhteiskunnassa aggression purkautumisen jollain haitallisemmalla tavalla, kuten suorana fyysisenä väkivaltana ja rikollisuutena.
Perverssi huippu-urheilu
Nykyisenlaisessa ammattilais- ja huippu-urheilun maailmassa jääkiekkopeli kääntyy ikään kuin perversioksi alkuperäisestä asustaan. Jääkiekko ammattilaismuodossaan, jossa pelaajia siirrellään bussikyydillä kaukalosta toiseen harva se ilta pitkin Suomen maata kuin sirkusapinoita, ei perustu aggression purkamiseen vaan aggression lietsomiseen.
Tarkastellaanpa seuraavanlaista argumenttia:
- Premissi 1: Aggressio on edellytys jääkiekkopelissä voittamiselle.
- Premissi 2: Voittamista arvostetaan.
- Ergo: Aggressio on hyvä asia, koska se tuottaa voittamista.
Ensimmäinen premissi voidaan hyväksyä seuraavin perusteluin. Jos haluaa voittaa jääkiekkopelin on oltava monella tavalla vastustajaa aggressiivisempi, siis on osoitettava suurempaa aggressiota kuin vastustaja. On voitettava kaksinkamppailutilanteita, irtokiekkoja ja oltava fyysisesti dominoiva tai vähintään tasavahva. Erityisesti maalinedustoilla korostuu aggressiivisuus: mikään strategia ei pelasta joukkuetta, jos se ei ole riittävän aggressiivinen suojelemaan omaa maalia tai riittävän aggressiivinen hyökkäämään vastustajan maalille.
Toinen premissi on huippu-urheilun perusta ja siltä pohjalta sen voimme hyväksyä. Täten johtopäätös aggression hyvyydestä tulee perustelluksi.
Tarkastellaan seuraavaksi toista argumenttia:
- Premissi 1: Ihmisellä on luontaisesti viettienergiaa määrä X.
- Premissi 2: Jääkiekossa voittaminen edellyttää viettienergian määrää X + 10.
- Ergo: Voittaminen vaatii luontaisen viettienergian määrän ylittämistä.
Freud ei koskaan esittänyt laskelmia, mikä ihmisen viettienergian määrä olisi jossain yksikössä. Olettakaamme nyt, että tuo määrä on keskimäärin X. Tietty viettienergia saa meidät ryhtymään pelaamaan esimerkiksi jääkiekkoa, ja kun koemme, että energia on purkautunut, lopetamme pelaamisen.
Kuitenkaan ammattilaisurheilu ei perustu siihen, mikä on ihmisen luontainen viettienergia. Pelejä ei pelata sen mukaan, kun pelaajista tuntuu siltä, että he haluavat pelata ja purkaa aggressiotaan. Pelejä pelataan sen mukaan kuin ottelukalenteri määrää.
Keskiviikkovierasottelu marraskuussa Mikkelissä 1800 katsojan edessä ei monelle pelaajalle Liigassa ole välttämättä se paikka, jossa aggressio olisi jotenkin luonnostaan erityisen korkealla. Mutta huippu-urheilun logiikka vaatii aggressiota myös tuona keskiviikkona. Tällöin on urheilijan arjessa jatkuvasti ylitettävä luontainen viettienergia.
Kuinka se tehdään?
Pelaaja kuuntelee ehkä jonkinlaista aggressiivista musiikkia. Hänellä on rituaaleja, jotka saavat aikaan tietyn aggression tunteen. Päävalmentaja astuu ennen peliä koppiin. Hän katsoo pelaajaa silmiin tuimasti: ”Jumalauta, sä et häviä tänään yhtäkään kamppailua tuolla. Eka tilanne – eka tilanne! – näytä sun vastustajalle, että sä hallitset tän kaukalon!”
Joukkue voittaa pelin. Se puolustaa oman maalin edustaa tiiviisti. Se iskee kaksi maalia irtokiekoista vastustajan maalin edessä. Vastustajan päävalmentaja kävelee lehdistön eteen ja sanoo: ”Emme olleet tänään riittävän aggressiivisia ja vahvoja maalinedustoilla.”
Mikkeli ei vierasjoukkueen pelaajille ei herättänyt bussimatkalla minkäänlaista aggressiota. He istuivat bussissa kuin sirkusapinat matkalla tekemään työtään. Kolme sarjapistettä lähtivät mukaan, sillä joukkue onnistuttiin virittämään oikeanlaiseen tilaan. Sen aggressiota ensin lietsottiin ja sitten aggressio purettiin tarkalla ja tarkoituksenmukaisella tavalla kaukalossa.
Ja siinä piilee huippu-urheilun perversio. Se on keinotekoista, luotua aggressiota vain peliä ja sirkusta itseään varten.
Kirjallisuutta:
Freud, S. (1972). Ahdistava kulttuurimme. Weilin + Göös.
Lagerspetz, K. (1977). Aggressio ja sen tutkimus. Tammi.
Marcuse, H. (2022). Eros & sivilisaatio: Filosofinen tutkielma Sigmund Freudin ajattelusta. Vastapaino.
Normand Baillargeon, Christian Boissinot, Boissinot, C., & Irving, S. (2009). Hockey and philosophy. University of Ottawa Press.
