Narrit palasivat Liigaan, yleiseksi naurun aiheeksi, kuten narrin olemuksen mukaisesti olisi odotettavaakin.
Jokerit toteuttaa brändiään ja kulttuuriaan, joka sille ehti 2000-luvulla muodostua Liigassa Hartwall Areenassa (nykyisessä Veikkaus Areenassa). Se on massiivisuuden, mahtipontisuuden ja ohi osumisen kulttuuri.
Joukkue majailee viiden sarjaottelun jälkeen Liigan viimeisenä, sarjan kolmanneksi korkeimmalla budjetilla. Joukkueen valmennuksessa on kaksi seuralegendaa, Tomek Valtonen ja Waltteri Immonen. Joukkueen rakennuksessa on huomioitu omien kasvattien määrä. Taustoilla ja omistajaportaassa hääräävät muun muassa Ossi Väänänen ja Valtteri Filppula.
Ville Leino suunnittelee fanituotteet ja pelipaidat, jotta ne näyttävät hyvältä.
Ennen sarjakauden alkua joukkue vieraili varsinaisen Jokerit-legendan, Matti Virmasen, tiluksilla. Näilläkö mennään?
Urheilu sakkaa, taloudellinen yhtälö on perin hankala sekin. Liput ovat kalliita, fanit protestoivat ja Liigan kotiavaus oli kaukana loppuunmyydystä. (Ero on huima siihen, kun Jokerit palasi viime kaudella Mestiksessä areenalle: peli myytiin loppuun viikkoa ennen.)
Minkälainen kulttuuri on odottanut verenperintönä?
On peräti ironista, kuinka rivakasti Jokerit ajautui uuden Liiga-aikakautensa aluksi siihen samaan lokeroon, josta se aiemmin riuhtaisi itsensä pois KHL:ään.
2000-luvulla Jokerit tuli tunnetuksi seurana, jolla on huippupuitteet, tyylikäs brändi, iso halli, paljon resursseja – mutta jatkuvaa ohi osumista huippu-urheilun ytimestä, tehokkuudesta.
Ihmiset ja sukupolvi, joka nyt Jokereita vie eteenpäin, ei ole kasvanut tehokkuuden kulttuuriin. On kuin Virmasen ajan perintö todella kulkisi tämän hetken Jokerien mukana kuin takiainen.
Näillä mennään, allikkoon.
Jokerit syntyi Aimo Mäkisen mahtipontisuudesta. Oikeastaan 80-luvun loppu ja divariin tippuminen on ajanjakso, jolloin seurassa todella syntyi nöyryyden kulttuuri, ehkä juuri tehokkuuden kulttuuri. Sieltä kasvoi pelaajasukupolvi, joka voitti 90-luvulla neljä Suomen mestaruutta.
Siirtyminen Ilmalan halliin muutti jälleen asetelmaa. Jokereista tuli iso, isoin. Se vaikuttaa olevan yhä vankila, joka lukitsee seuran ikuiseen limboon. Kun taustalle ja joukkueeseen on kasattu paljon Jokerit-taustaisia ihmisiä, istuu tauti Ilmalassa jälleen tiukasti.
Valmennusratkaisu tehottomuutta ilmentämässä
Tärkeintä on se, miltä asiat näyttävät ulospäin.
Kunnes ne näyttävät olevan päin persettä.
Jokerien tehottomuuden ja hyvältä näyttämisen kulttuurissa kenties varsin paradigmaattinen esimerkki on ollut nykyisen valmennustiimin kasaaminen. Jokerien pelaamisesta ja yleisilmeestä huokuu, että valmennuksen punainen lanka on kateissa.
Aika näyttää, löytyykö sellainen ja saako nykyinen tiimi sitä vielä kauankin etsiskellä.
Mutta asiaan. Viime kaudella Jokerien penkin takana oli duo Valtonen–Immonen. Kaksikkoa voisi luonnehtia vaativaksi, kommunikaatiota kirosanojen ryydittämäksi. Jonkinlainen ”vanha liitto” näkyi ja kuului imagossa.
On aiheellista kysyä, onko Tomek Valtosella sellasta emotionaalista, älyllistä ja vuorovaikutuksellista kykyä, että hän kykenee johtamaan nykyaikaista valmennustiimiä Liigassa. Edellisestä päävalmentajapestistä Liigassa on hänellä kulunut jo kahdeksan vuotta.
Tälle kaudelle valmennustiimiin tuotiin rinnalle uutena Juuso Hahl (mies, jonka kaikki muistavat legendaarisesta blogista!).
Kun kahdesta tulee kolme, vuorovaikutussuhteiden määrä kolminkertaistuu. Ympäristö muuttuu huomattavasti kompleksisemmaksi. Se vaatii johtajalta kompleksista ajattelukykyä.
Onko Hahlilla jokin mielekäs rooli, joka jollain tavoin kytkeytyy punaiseen lankaan osana kokonaisuutta? Vai onko hän se kuuluisa ”kolmas videovalmentaja”?
Asioiden pitää näyttää ulospäin hyvältä ja asioiden tulee olla tietyllä tavalla, koska niin vain täytyy olla. Eli kun Jokerit nousi Liigaan, oli välttämätöntä palkata tiimiin kahden rautalankamiehen rinnalle pelinörtti Hahl vain koska Liigassa pitää olla tällaista osaamista.
Varmaan täytyykin, jos mielii jossain vaiheessa toden teolla menestyä. Mutta menestystä ei rakenneta hetkessä. Nykyinen Jokerien organisaatio on hyvin nuori.
Hahlin palkkaus ei ilmennä tehokkuuden kulttuuria, päinvastoin. Jää täysin spekulaation varaan, kuinka tämän kauden Jokerit olisi toiminut, jos kauteen olisi lähdetty kategorisemmin valmennusduon Valtonen-Immonen johdolla.
Viime kaudella näytti, että kaksikon välille syntyi synergiaa ja kaksikko kykeni toimimaan tehokkaasti. He vaikuttivat olevan samalla aaltopituudella, olkoon se sitten vanhaa liittoa, tai mitä tahansa liittoa.
Yksi vuorovaikutussuhde vai kolme?
Joskus enemmän on vähemmän, tehottomampaa, sekavampaa. Kaikki valmennus menettää legitimiteettinsä, jos puuttuu punainen lanka.
Urheilullisesti kehnoin ratkaisu tälle kaudelle on Jokereilta saattanut olla edelliskauden valmennusdynamiikan rikkominen.
Kyse on kokonaisuudesta – ei siitä, että joku olisi huono valmentaja.
Narri ei nyt ihan taida nauraa, mutta ainakin hän yrittää näyttää hyvältä.
